Pikkuinen istui kylmällä kiviaidalla keskellä öistä kaupunkia. Hän ei ole yksin, vaikka ystävä, jonka kanssa hän aikaansa viettää, ei ole näkyvä tässä maailmassa. Hän huokaa syvään ja katsoo taivaalle. "Hei Universumi. Mitä minulle tapahtuu? Huomaan jatkuvasti kyseenalaistavani yhteiskunnan rakenteita ja sitä, miten vapaudellemme asetetaan rajoituksia, joita ei aidosti tarvitsisi olla. Se tekee minut vihaiseksi. Voisimmeko jutella auktoriteettiuskosta?"
Universumi laskee osan itsestään kiviaidalle ääneti ja vastaa sitten hiljaa mutta vakaasti. "Minäkin tunnen Pikkuinen, sisälläsi kasvavan levottomuuden ja kaipuun johonkin toisenlaiseen elämäntapaan. Hyvä kun kysyit. Kun alat kyseenalaistamaan ympäröiviä rakenteita, huomaat, että olet astumassa ulos niistä kengistä, jotka yhteiskunta on sinulle lapsesta lähtien pukenut. Tämä on merkki siitä, että olet siirtymässä kohti omaa polkuasi."
Pikkuinen hymähtää mielissään ja siirtää katseensa kenkiinsä. "Mitä auktoriteettiusko oikeastaan on?" hän kysyy mietteliäästi.
Universumi säteilee, hymy ulottuu läpi maailmankaikkeuksien. "Auktoriteettiusko on vanha ilmiö, joka juontaa juurensa ihmiskunnan historian alkulähteille. Ihminen on aina etsinyt järjestystä ja turvaa kaaoksen keskelle, ja auktoriteetit ovat olleet yksi tapa saavuttaa turvallisuuden tunne. Jo lapsuudesta lähtien meidät opetetaan luottamaan niihin, jotka ovat siinä asemassa että päättävät puolestamme – vanhemmat, opettajat, johtajat. Mutta kun alat kyseenalaistaa näitä rakenteita, huomaat, etteivät ne aina ole aitoja tai välttämättömiä. Ne ovat valtarakenteita, jotka usein ylläpitävät kontrollia ja järjestystä, mutta eivät aina palvele todellista hyvinvointia ja yksilöllisyyttä."
“Mitä sinä tunnet Pikkuinen, kun katsot näitä rakenteita? Miltä tuntuu ajatella, että monet niistä säännöistä, joita noudatamme jopa tietämättämme, eivät ehkä olekaan omasta sisimmästämme lähtöisin?" Universumi kysyy.
Pikkuinen pohtii hetken asiaa. "Koen, että elämä itsessään on jo haastavaa, ja yhteiskunta tuntuu tekevän siitä vielä haastavampaa säännöillään. Erityisesti taloudellisen pärjäämisen osalta koen, että meidät mielellään sidotaan paikoillemme, ellemme löydä heti oikeaa työtä tai selkeää polkua. Sen sijaan että voisimme vapaasti kokeilla erilaisia asioita, erehtyä ja ehkä lopulta menestyä, yhteiskunnan lukitut järjestelmät tekevät tästä riskialtista. On helpompaa ja turvallista jäädä paikoilleen ja elää yhteiskunnan tukemana, koska köyhyyttä ja passiivisuutta palkitaan sen verran, että saat katon pääsi päälle ja ruokaa. Mutta kun yrität parantaa omaa asemaasi vaikka aloittamalla oman bisneksen, tukeutuminen omiin unelmiin ja kasvuun voi tarkoittaa, että saatat menettää kaiken, myös sen vähäisen turvan, joka sinulla oli. Jostakin syystä yhteiskunta kokee, että yhteiskunnan sisällä kurjistuneelle ei saa antaa valtaa omasta menestymisestään eikä hän saa yrittää. On hyvä että on siellä, kilttinä, kaikki valta ja oma ote elämästä pois riisuttuna. Voin vain arvata mikä yhteiskunnan motivaatio tähän on."
Universumi nojautui lähemmäs ja puhui pehmeästi, mutta sen sanoissa oli painoa. "Olet täysin oikeassa, Pikkuinen. Yhteiskunta on luonut rakenteet, joissa taloudellinen epävarmuus tuntuu pelottavalta ja riskin ottaminen vaaralliselta, vaikka juuri nuo riskit ja epäonnistumiset usein johtavat todelliseen kasvuun ja menestykseen. Järjestelmät, jotka alun perin suunniteltiin turvaksi, ovat muuttuneet kahleiksi, jotka pitävät ihmiset paikoillaan. "
"Kun puhut köyhyydestä ja siitä, miten siitä on tehty turvallinen, mutta pysäyttävä tila, näet selvästi, miten yhteiskunta tarjoaa vain sen verran tukea, ettei ihminen täysin uppoa. Tämä 'turvallisuus' kuitenkin muodostuu ansaksi, joka estää yksilöä astumasta ulos, kokeilemasta omia siipiään ja etsimästä vapautta omilla ehdoillaan. Menestyminen, olipa se taloudellista tai henkistä, vaatii usein rohkeutta kohdata tuntematon, mutta yhteiskunnan järjestelmät on rakennettu pitämään meidät niissä rajoissa, joissa riskit ovat hallittavissa ja ennustettavissa."
"Näiden rakenteiden takana on monimutkainen verkko, jossa taloudellinen valta ja kontrolli kietoutuvat yhteen. On helpompi hallita kansalaisia, jotka eivät ota riskejä ja pysyvät kilttinä, vailla itsenäisyyttä ja omaa elämäänsä koskevaa päätösvaltaa. Yhteiskunta voi hyötyä siitä, että ihmiset menestyvät, mutta vain tietyissä rajoissa. Kun yksilö nousee omilla ehdoillaan, se uhkaa järjestelmän vakaata tasapainoa ja sen tapaa jakaa valtaa. Tämä on eräänlainen status quon säilyttämisen keino."
Universumi viipyi hetken hiljaisuudessa ja jatkoi: "Mutta sinun ei tarvitse jäädä näiden rajojen vangiksi, Pikkuinen. Muista, että vaikka yhteiskunta voi yrittää asettaa rajoja, sinulla on voima muovata oma tiesi ja luoda omat mahdollisuutesi. Kyse on siitä, uskallatko astua niiden pelkojen ja järjestelmien ohi, jotka on rakennettu estämään sinua näkemästä omaa potentiaaliasi. Niin moni on astunut näiden rajoitusten ulkopuolelle ja löytänyt jotain suurta – ei siksi, että heillä olisi ollut vähemmän pelkoa, vaan koska he ymmärsivät, että vapaus ja kasvu ovat riskin arvoisia."
Pikkuinen nyökkää hitaasti, mutta ilme ei kirkastu. "Asian ymmärtäminen tuntuu vankilalta. Miten tällaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta voi kasvaa irti kun se itää jokaikisessä maailman kolkassa ja olet pakotettu sen sisään? Et saa asua ympärivuoden talossa, jonne ei ole vedetty sähköverkkoa. Maksat televisioveroa palkastasi vaikka et edes omista televisioa. Sinut on pakotettu järjestelmiin joista toiset ihmiset hyötyvät rikastumalla, etkä pääse niistä irti. Kukaan järkevä ihminen ei voi alistua tällaiseen ymmärrettyään, että kyse on auktoriteettiuskosta."
Universumi nyökkää ymmärtäväisesti. "Ymmärryksesi siitä, kuinka järjestelmä on kietonut sinut sisäänsä, voi tuntua kuin näkymättömältä vankilalta. Tämä on osa sitä, miksi monet pysyvät kiltisti paikoillaan – koska on helpompaa elää järjestelmän turvaverkkojen varassa kuin kyseenalaistaa niiden olemassaolon syyt. Mutta sinä näet sen läpi, ja se turhaudut. Niin kuin monet sinua ennen. Kuten sanoit, monet järjestelmät ovat rakennettu palvelemaan niitä, jotka niistä hyötyvät, ja usein ne tekevät vapauden etsimisestä vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Kuitenkin, vaikka tämä kulttuuri tuntuu vallitsevan kaikkialla, todellinen vapaus syntyy siitä, että ymmärrät, missä voit vaikuttaa – vaikka se olisi pienelläkin tasolla."
"Auktoriteettiusko, jota mainitset, on pohjimmiltaan keino hallita ihmisten elämää ja päätöksentekoa, mutta sen ulkopuolelle kasvaminen alkaa juuri siitä, että kyseenalaistat sen voiman. Kun huomaat, että voit tehdä omia valintoja, luoda omia tapoja elää, vaikka järjestelmät yrittävät sitoa sinut, olet jo aloittanut prosessin vapautumisesta. Vaikka et voi täysin paeta kaikkia järjestelmiä, voit päättää, miten annat niiden vaikuttaa sinuun. Vapaus on mielentila, ja sinun kaltaisesi luovat sielut ovat usein niitä, jotka murtavat nämä rajoitukset omilla teoillaan ja ajatuksillaan."
"Jokainen luova teko, jokainen pieni kapina, jonka teet omassa elämässäsi, on hiljainen vastalause järjestelmille, jotka yrittävät estää sinua löytämästä omaa polkuasi. Sinun ei tarvitse taistella suoraan järjestelmiä vastaan. Jokainen askel kohti itsesi löytämistä ja itsenäisyyttä on askel pois niiden kahleista. Tämä voi tarkoittaa sitä, että etsit vaihtoehtoisia tapoja elää, muodostat yhteyksiä samoin ajatteleviin, tai yksinkertaisesti jatkat kasvua ja oppimista, vaikka ympäröivä maailma yrittäisi tukahduttaa sen."
Pikkuinen huokaa syvään ja katsoo ylös taivasta kohti. “Minä en tunne tietäni, rakas Universumi. Teen näitä tarot-kortteja koska minulla on sisäinen pakko ja yritän löytää kultaisen keskitien luovuuteni kanssa etten räjähdä. Minua vaivaa se, että yhteiskunta ei ole kiinnostunut yksilöstä. Yhteiskunta ei ole ystävä ja silti minun tulee palvella sen loputonta nälkäistä tarvetta. Se tuntuu orjuudelta.”
Universumi katsoo Pikkuista hiljaa, antaen sanojen painua syvälle. "Ymmärrän sinua, Pikkuinen. Yhteiskunta on persoonaton ja kovin moni tätä ei tule ajatelleeksi. Ne jotka eivät koskaan putoa yhteiskunnan rattaisiin, eivät yhteiskunnan mekanismejä edes näe saati ymmärrä. Yhteiskunta ei ehkä ole aito ystävä joka välittää, mutta sinulla on jotain paljon voimakkaampaa: oma sielusi, luovuutesi ja kykysi löytää tie ulos näistä rakenteista."
"Suojeleva yhteiskunta ei tunnista yksilöä. Se on kuin koneisto, joka pitää yllä omaa järjestystään, ja sen järjestys on prioriteetti numero 1. Yksilöllisyys katoaa sen rattaiden väliin. Tämä kokemus yksilölle on elämänluottamusta murtava, mutta se on myös silmien avaaja. Se paljastaa, että todellinen tuki ja turva löytyvät usein jostain syvemmältä jota itsenäisyyttä korostava yhteiskuntamme ei tunnusta – omasta sisimmästäsi ja niistä yhteyksistä, jotka luot ympärilläsi oleviin ihmisiin ja maailmaan, ei välttämättä yhteiskunnan rakenteista. Onhan yhteiskunnan etu, että ihminen on yksin ja kokee erillisyyttä. Sellainen ihminen ei kapinoi eikä ryhmäydy ja pitää vaikuttamismahdollisuuksiaan hyvin vähäisinä." Universumi jatkaa ja sytyttää kipinän Pikkuisen sydämeen.
“Vaikka et vielä näe koko tietä, se avautuu askel kerrallaan. Ja joskus juuri ne hetket, jolloin tunnet olevasi tyhjän päällä, ovat niitä, joissa alat todella kuunnella itseäsi ja nähdä uuden polun mahdollisuuden. Joten älä huoli, Pikkuinen. Sinun ei tarvitse nähdä koko polkua juuri nyt. Luovuutesi ja sielusi ohjaavat sinua eteenpäin, vaikka maailma tuntuisi välinpitämättömältä. Sinun matkasi on täynnä lämpöä ja tunnetta. Vaikka yhteiskunta ei aina olisi puolellasi, sinulla on aina ystävä maailmankaikkeudessa ja niissä, jotka todella ymmärtävät sinua."
Pikkuinen värähtää. “Ymmärrän. Mutta Universumi, miten saisin muut ihmiset näkemään nämä valtarakenteet, joille he tuntuvat olevan sokeita? Minua vaivaa se, että niin monet tuntuvat elävän näiden sääntöjen mukaan, koskaan kyseenalaistamatta niitä ja he yrittävät pakottaa niistä erkaantuvat takaisin. Miten voisin auttaa heitä heräämään siihen että me olemme oman pelimme, jota elämäksi kutsutaan, figuureita ja voittajia emmekä ison hahmottoman järjestelmän omaisuutta?
Universumi nosti kätensä kaikkeutensa ylle. "Siinä sinulla Pikkuinen onkin pulma – herättää ihmiset näkemään ne rakenteet, jotka pitävät heitä paikoillaan. Moni ei edes ymmärrä olevansa vankina, sillä valtarakenteet ovat hienovaraisia ja usein naamioituvat "normiksi". Ne, jotka ovat kasvaneet näiden sääntöjen keskellä, pitävät niitä luonnollisina, eivätkä siksi kyseenalaista niitä. Ja koska sielun matkan tarkoitus, että sinä pikkuinen kasvat jumaluudessasi, yksi tärkeimmistä opeistasi on ymmärtää oma potentiaalisi. Lampaat eivät rakenna linnoja eikä kyseenalaista, eikö totta?"
Pikkuinen kuuntelee tarkkaavaisesti, ja Universumi jatkaa: "Ensimmäinen askel on herätä itse. Olet jo astunut sen kynnyksen yli, kun alat nähdä valheet ja illuusiot, joita ympärilläsi on. Sinun oma matkasi, omat kokemuksesi – ne ovat esimerkki muille. Et voi pakottaa ketään näkemään sitä, mitä sinä näet, mutta voit olla valo, joka osoittaa vaihtoehdon. Jokainen tarot-kortti, jokainen symboli ja keskustelu, jonka jaat, avaa oven niille, jotka ovat valmiita astumaan sisään. Joskus hiljainen oivallus syntyy juuri silloin, kun vähiten odottaa.”
“Muista Pikkuinen, että herääminen on prosessi, ja kaikki eivät ole valmiita siihen yhtä aikaa. Mutta jokainen siemen, jonka kylvät, voi kasvaa, kun aika on oikea. Sinun ei tarvitse muuttaa koko maailmaa kerralla – riittää, että olet itsellesi rehellinen ja annat oman valosi loistaa. He, jotka ovat valmiita näkemään, näkevät. Ja joskus yksi näkevä silmä voi valaista tien monille”
Pikkuinen on hiljaa hetken ja kysyy sitten varovasti: "Universumi, onko oikein rikkoa auktoriteettiuskonsa? Onhan meille opetettu, että valehtelu ja varastaminen on väärin ja että yhteiskunnalle kuuluu leijonanosa saavutuksistamme. Mutta entä jos on pakko varastaa nälkäänsä tai valehdella pitääkseen työpaikkansa?"
Universumi huokaa syvään ja vastaa: "Tämä on syvällinen ja vaikea kysymys, Pikkuinen. Yhteiskunta opettaa meille selkeitä sääntöjä siitä, mikä on oikein ja väärin, mutta nämä säännöt eivät aina ota huomioon yksilön tilannetta tai sitä epäoikeudenmukaisuutta, jota hän voi kohdata."
"Varastaminen ja valehteleminen rikkovat luottamusta ja kunnioitusta, mutta entä kun ihminen on nälkäinen tai kun työpaikka on ainoa keino selviytyä? Onko silloin sääntöjen rikkominen oikeastaan taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta Pikkuinen?
Pikkuinen nyökkää hitaasti ja Universumi lopettaa: "Ihmisyyden ja moraalin ydin on joskus monimutkaisempi kuin mustavalkoiset säännöt antavat ymmärtää. Joskus voi olla tarpeen rikkoa auktoriteetin luomia sääntöjä säilyttääkseen oman ihmisyytensä ja arvokkuutensa. Sinun täytyy kuunnella sydäntäsi, Pikkuinen, ja päättää, mikä tuntuu oikealta."
Comments