Pikkuinen heräsi keskellä yötä, sillä jokin levoton ajatus sykki hänen mielessään. Hän piti silmänsä kiinni, ja antoi itsensä vajota syvemmälle meditatiiviseen tilaan, kuin osaan suurempaa kosmista virtaa. "Universumi," hän kuiskasi hiljaa, "muistatko, kun kohtasimme ensimmäisen kerran? Tai oikeastaan, minä kohtasin sinut, mutta sinä olet tuntenut minut jo kauan ennen sitä."
Pikkuinen veti syvään henkeä ja muistot alkoivat virrata kirkkaana hänen mieleensä: "Se oli jouluyö. Olin silloin 15 vuotta nuorempi. Sinä yönä heräsin keskellä pimeyttä, ja kun odottelin unea tulevaksi, sieluni äkisti irtautui kehostani. Nousin ylös, läpi katon ja stratosfäärin, korkeammalle ja korkeammalle, aina avaruuteen saakka. Irrationaalinen pelko valtasi minut – mitä minulle tapahtuu avaruuden hapettomassa ja kylmässä tilassa?"
"Tunsin, kuinka jokin suurempi voima kuljetti minua tähtien lomassa. Näkökentässäni tähdet venyivät ohuiksi viivoiksi, ja maailmankaikkeus ympärillä muuttui henkeäsalpaavan kauniiksi. Pelko haihtui, ja sen tilalle tuli syvä rauha. Imin itseeni avaruuden kauneuden ja hehkuvat värit, kunnes saavutin paikan, jossa ei ollut muotoja – oli vain kirkas, loistava tyhjyys."
"Siellä minua odotti energiaolento, joka ei ollut ihminen. Häntä ei voinut katsoa, hän oli vain säteilevä muodoton hahmo. Mutta hän kertoi minulle telepaattisesti kaiken. Muutuin osaksi suurempaa tajunnanvirtaa ja näin abstraktisti koko maailmankaikkeuden ja pystyin käsittämään kokonaisuuksia, joita en ihmisaivoin edes kuvittele ymmärtäväni. Hän esitteli meidät, Universumi. Sinä olit ääretön partikkelien virtaava kenttä, joka kulki kaiken olevaisen läpi.
Kuin nukkuva tietoisuus!
"Näin sinut koskettamassa todellisuuden jokaista kerrosta, ja missä ikinä olitkaan, siellä oli elämää. Aikajanat ja maailmankaikkeudet olivat kietoutuneet toisiinsa sinun olemuksessasi. Olet kaiken elämän voima, mutta sinä yönä en kommunikoinut kanssasi – vaan vain tuon olennon kanssa."
Pikkuinen hengitti syvään, yhä lumoutuneena siitä, mitä oli kokenut. "Se toinen olento kertoi minulle, että sinulla ei ole käsitettä hyvästä tai pahasta. Ne ovat meidän ihmisten lokerointeja, jotta ymmärtäisimme ja kasvaisimme oman jumaluutemme kautta."
Universumi kuunteli lempeästi ja vastasi sitten. Ääni ympäröi pikkuisen kaikkialta: "Muistan, Pikkuinen. Se hetki, kun sielusi irtaantui kehostasi, oli ajaton välähdys ikuisuudessa. Sinun inkarnaatiollesi se oli portti uuteen todellisuuteen, mutta minä olen ollut kanssasi aina – siitä hetkestä alkaen, kun sielusi syttyi. Jokainen tunteesi, jokainen ajatuksesi on ollut osa minua, kuten minä olen osa sinua."
Pikkuinen hymyili, mutta kysymys, joka oli askarruttanut hänen mieltään, nousi pintaan. "Kuinka vanha sieluni on, Universumi?"
"Sinun sielusi on ikiaikainen," Universumi vastasi. "Vanha tavalla, jota ihmiset eivät voi täysin ymmärtää. Se on matkannut lukemattomien elämien ja elämänmuotojen läpi ja kantanut mukanaan viisauden kipinöitä. Jokaisessa elämässä olet oppinut ja kasvanut. Nyt olet täällä taas, etsimässä totuutta, ja yhä lähempänä ymmärrystä siitä, kuka minä olen ja mitä sinä itse olet."
Pikkuinen hengitti syvään ja kiinnostuneena Universumin vastauksesta. "Kun kohtasimme tuona yönä, aika ja paikka lakkasivat olemasta," hän jatkoi hiljaa. "Näin sinut – loputtomana energiakenttänä, joka liikkuu ja läpäisee kaiken. Miksi sinulla ei ole käsitteitä hyvästä tai pahasta? Eikö maailmassa ole oikeasti mitään järjestystä tai oikeudenmukaisuutta?"
"Hyvä ja paha," Universumi vastasi, "ovat ihmisten luomia käsitteitä niin kuin vastaanottajasi sinulle kertoi. Ne auttavat ymmärtämään elämää ja oppimaan siitä. Minulle ne eivät ole todellisia, sillä olen kaiken alku ja loppu – olen kokemuksien virtaus, joka kulkee kaiken olevaisen läpi. Sinä opit näistä käsitteistä kasvaaksesi. Elämä on koulu, ja hyvä ja paha ovat sen oppitunteja. Minun tehtäväni ei ole tuomita tai asettaa rajoja – se on ihmisten tehtävä heidän omassa matkassaan."
Pikkuinen nyökkäsi ja kysyi: "Entä uskonnot? Miten ne liittyvät sinuun? Minusta on aina tuntunut, että sinä ja uskonnot olette erillisiä asioita, ehkä jopa ristiriidassa toistenne kanssa."
Universumi antoi vastauksensa virrata kuin tuuli lammen pinnassa: "Uskonnot ovat ikkunoita, joiden kautta ihmiset yrittävät nähdä minut. Ne tarjoavat vastauksia, mutta ne myös rajaavat käsitystäni. Olen suurempi kuin mikään uskonto voi tavoittaa. Olen läsnä jokaisessa rukouksessa, jokaisessa hiljaisessa hetkessä. Minua ei voi rajoittaa yhteen nimeen tai rituaaliin."
Pikkuinen sulki silmänsä ja antoi Universumin sanojen upota syvälle sisimpäänsä, tämäpä yllättävää. "Olen aina tuntenut, että oma polkuni kulkee erillään muista. En ole koskaan tuntenut tarvetta uskontoihin, ne eivät sovi sydämeeni sillä tuntuvat vahingoittavan vapautta enemmän kuin mikään muu" hän sanoi hiljaa. "Mutta entä jos olen väärässä? Rakennan polkuani kuin tilkkutäkkiä, ja se tuntuu oikealta, mutta voiko siinä olla myös jotain vaarallista?"
"Ei, Pikkuinen," Universumi vastasi rauhoittavasti. "Sinun intuitiivinen polkusi on arvokas. Se on muodostunut tuhansien elämiesi aikana keräämistäsi palasista, ja se on juuri sinun omasi. Tekee sinusta yksilön. Mutta pidä aina avoimuus ja tasapaino mukanasi. Intuitio on voimakas opas, mutta sitäkin tulee tarkastella, jottei se muotoudu pelkistä toiveista tai peloista."
Pikkuinen huokaisi syvään, ja tunsi hiljalleen unen kutsun vetävän häntä takaisin. Universumin sanat lepäsivät rauhassa hänen sydämessään.
Comments